Moderni musiikki (n.1900 – …)
Viimeisen vuosisadan ajan taidemusiikin suuntaus on ollut yhä kokeilevampaa. Teknisten läpimurtojen myötä maailma on muuttunut nopeasti, ja se on tuonut uusia tuulia myös musiikkiin.
1900-luvun alussa Arnold Schönbergin johtama ryhmä muusikoita päätti, että tonaliteetti, joka oli hallinnut länsimaista taidemusiikkia vuosisatojen ajan, ei saisi enää rajoittaa luovaa työtä. Samalla oli hyväksyttävä se, että musiikin ei aina tarvitse olla kaunista. Poikkeuksiakin löytyi, esimerkiksi Sergei Rachmaninov jatkoi säveltämistä romanttiseen tyyliinsä aina 1940-luvulle asti.
Kansanmusiikki inspiroi monia säveltäjiä 1900-luvun Euroopassa. Vastaavasti Amerikassa kiinnitettiin huomio heidän omaan varhaiseen musiikkiperintöönsä – jazziin. Myös Atlantin tällä puolen muun muassa Stravinskyn ja Ravelin teoksissa on kuultavissa jazz-vaikutteita.
1900-luvun poliittiset tapahtumat vaikuttivat merkittävästi myös musiikkiin. Monia säveltäjiä ja artisteja lähetettiin keskitysleireille syntyperänsä tai uskomustensa vuoksi, ja musiikin säveltämiselle asetettiin rajoituksia. Toisen maailmansodan jälkeen menneet vuosikymmenet haluttiin jättää pian taa, ja myös säveltäjät alkoivat etsiä yhä radikaalimpia tapoja tehdä musiikkia.
Viime vuosikymmeninäkin tavoitteena on ollut kehittää uutta ja erilaista taidemusiikkia, mikä taas ei välttämättä heti avaudu kaikille kulttuurin ystäville. Perinteisemmästä musiikista pitävät usein kuuntelevatkin suosiolla varhaisempaa taidemusiikkia, tai elokuvamusiikkia, mikä yleensä kunnioittaa tonaalisia ja esteettisiä normeja.
Merkittävimmät säveltäjät ja teokset
Gustav Mahler (1860 – 1911):
Sinfonia nro 8
Claude Debussy (1862 – 1918):
Faunin iltapäivä (Prélude à l’après-midi d’un faune)
Pelléas et Mélisande
La Mer
Suite Bergamasque
Richard Strauss (1864 – 1949):
Vier letzte Lieder
Arnold Schönberg (1874 – 1951):
Pelleas ja Melisande
Béla Bartók (1881 – 1945):
Konsertto orkesterille
Igor Stravinsky (1882 – 1971):
Kevätuhri
Tulilintu
Petruška
Sergei Prokofjev (1891 – 1953):
Romeo ja Julia
George Gershwin (1898 – 1937):
Rhapsody in Blue
Porgy and Bess
American in Paris
Konsertto F-duuri
Aaron Copland (1900 – 1990):
Fanfare for the Common Man
Dmitri Šostakovitš (1906 – 1975):
Sinfonia nro 5,
Pianokonsertto nro 2
Päivittää...
