- Elokuvamusiikki
Jo mykkäelokuvien aikaan yhtye soitti elokuvateatterissa peittääkseen projektorin surinan, ja tätä voidaan pitää varhaisimpana elokuvamusiikkina. 1920-luvun lopulla äänielokuvat mullistivat elokuvateollisuuden tehden musiikista yhä olennaisemman osan elokuvaa, ja sitä se on yhä. Ymmärrettävästi tuottajat haluavat käyttää elokuvamusiikin säveltämiseen ja miettimiseen paljon aikaa ja resursseja, ja siksi se onkin varsin miellyttävää taidetta kuunneltavaksi myös sellaisenaan.
Elokuvamusiikin on tarkoitus korostaa kohtauksen tunnelmaa siihen sopivalla sävelmällä. Toisinaan elokuvan henkilöllä tai tapahtumapaikalla on oma teemansa, mitä kutsutaan parafraasiksi. Aiemmin käytettiin niinsanottua underscore-tekniikkaa, jossa valkokankaan tapahtumia alleviivattiin samanaikaisesti kuultavalla liikettä kuvaavalla sävelkululla. Pian kuitenkin huomattiin, että tämänkaltainen alleviivaus ei lisännyt elokuvan tehoa vaan vaikutelma oli vain koominen. Niinpä underscoringia näkeekin nykyään lähinnä piirretyissä.
Elokuvamusiikin parhaimmuutta mitataan vuosittain muun muassa Oscar-gaalassa. Parhaan elokuvamusiikin Oscar on säveltäjien keskuudessa haluttu palkinto, sillä se edistää kansainvälistä julkisuutta. Yhdysvaltalainen John Williams on hallinnut genreä muutaman vuosikymmenen ajan olemalla ehdokkaana yhteensä 45 kertaa ja voittamalla viisi Oscaria.
Merkittävimpiä säveltäjiä ja elokuvasävellyksiä
Max Steiner (1888-1971):
King Kong (1933)
Tuulen viemää (1939)
Nino Rota (1911-1979):
Kummisetä (1972)
Kummisetä II (1974)
Jerry Goldsmith (1929-2004):
Ennustus (1976)
Capricorn yksi (1978)
John Williams (s. 1932):
Tähtien sota -elokuvat (1977-2005)
E.T. (1982)
Schindlerin lista (1993)
John Barry (1933-2011):
Tanssii susien kanssa (1990)
James Bond -elokuvia
Howard Shore (s.1946):
Taru Sormusten Herrasta -trilogia (2001-2003)
James Horner (s. 1953):
Titanic (1997)
Danny Elfman (s. 1953):
Vaarallinen tehtävä (1996)
Corpse Bride (2005)
Hans Zimmer (s. 1957):
Sademies (1988)
Leijonakuningas (1994)
Päivittää...
