Romantiikka (n.1800 – 1900)
Romantiikan aikakaudella ryhdytään rikkomaan kaavoja, ja musiikista tulee klassismiin verrattuna uskaliaampaa ja ilmeikkäämpää. Musiikin säännöillä leikittely ei ollut vain sallittua, vaan siitä tehtiin uusi tyyli säveltää.
Romantiikan kauden pioneerina pidetään Ludvig van Beethovenia, joka tosin luokitellaan wieniläisklassikoksi. Hänen myöhemmät sävellyksensä ovat kuitenkin tyyliltään romanttisia, ja mestarin esimerkki rohkaisi muitakin säveltäjiä kokeilemaan jotakin uutta.
Kansallisromantiikka heräsi myös musiikissa 1800-luvun lopulla. Itsenäisyydestä haaveiltiin muun muassa Suomessa ja Norjassa, ja kansallismielisyyttä lietsottiin myös musiikin keinoin. Yksi parhaista kansallisromantiikan esimerkeistä on Jean Sibelius, jonka Finlandia onnistui osaltaan herättämään suomalaisissa taisteluhenkeä sortovaltaa vastaan.
Oopperataide koki muutoksia Giuseppe Verdin ja Richard Wagnerin myötä. Verdi käsitteli oopperoissaan uudenlaisia aiheita liittyen usein sosiaalisiin, poliittisiin tai nationalistisiin teemoihin. Wagner kehitteli johtoaihetekniikan (Leitmotif), jossa tiettyihin hahmoihin, paikkoihin tai juonenkohtiin liittyy tietty teema. Lisäksi oopperan rakenteesta tuli Wagnerin myötä yhtenäisempi.
Taitavat virtuoosisoittajat olivat romantiikan aikakaudella palvottuja tähtiä. Esimerkiksi pianistit Liszt ja Chopin sekä viulisti Paganini sävelsivät tarkoituksella hyvin vaikeita kappaleita esitelläkseen yleisölle taitojaan.
Merkittävimmät säveltäjät ja teokset
Ludwig van Beethoven (1770 – 1827):
Sinfonia nro 9
(ks. myös Klassismi)
Franz Schubert (1797 – 1828):
Winterreise
Sinfonia nro 8 “Keskeneräinen”
Hector Berlioz (1803 – 1869):
Fantastinen sinfonia
Frédéric Chopin (1810 – 1849):
Sonaatti b-molli, op. 35 ”Surumarssi”
Preludit, op. 28
Barcarolle, op. 60
Pianokonsertto nro 2, f-molli, op. 21
Fantasie-Impromptu cis-molli, op. 66
Nocturne Op. 9 nro 2
Robert Schumann (1810 – 1856):
Pianokonsertto
Franz Liszt (1811 – 1886):
Faust-sinfonia
Richard Wagner (1813 – 1883):
Nibelungin sormus -oopperasarja
Tirstan ja Isolde
Lohengrin
Giuseppe Verdi (1813 – 1901):
La Traviata
Aida
Falstaff
Requiem
Johannes Brahms (1833 – 1897):
Sinfonia nro 3, F-duuri op. 90
Saksalainen sielunmessu, (Ein deutsches Requiem) op. 45
Muunnelmia Händelin teemasta, op. 24
Klarinettikvintetto, h-molli, op.115
Unkarilaiset tanssit
Pjotr Tšaikovski (1840 – 1893):
Eugene Onegin, Op. 24
Joutsenlampi, Op. 20
Muistoja Firenzestä, Op. 70
Pianokonsertto No. 1 b-molli, Op. 23
Sinfonia No. 6 h-molli, Op. 74 “Pateettinen sinfonia”
Antonín Dvořák (1841 – 1904):
Sinfonia nro 9
Edvard Grieg (1843 – 1907):
Peer Gynt, op. 46, 55
Pianokonsertto a-molli, op. 16
Lyyrisiä kappaleita
Sarja Holbergin ajoilta, op. 40
Edward Elgar (1857 – 1934):
Enigma-muunnelmat
Jean Sibelius (1865 – 1957):
Kullervo, Op.7
Lemminkäis-sarja
Finlandia, Op.26
Viulukonsertto
Päivittää...
