Giuseppe Verdi

Giuseppe Verdi

Elinaika: Kansallisuus: Aikakausi: Teoksia:

1813 – 1901 Italia Romantiikka 42

---

Verdi sävelsi pääasiassa oopperoita, joista toistakymmentä kuuluu jatkuvasti oopperatalojen suosituimpiin teoksiin. Verdin oopperoissa melodia hallitsee, ja hänen joistakin sävelmistä on tullut lähes kansanmusiikkia. Teosten hahmot ovat tunnettuja kirjallisuudesta tai historiasta ja suurin osa oopperoiden rakkaustarinoista päättyy tragediaan.

Verdi käsittelee näyttämöllä inhimillisiä ominaisuuksia kuten rakkautta, intohimoa, mustasukkaisuutta, kunniaa, kateutta ja urhoollisuutta. Lauluosuuksille on tyypillistä intensiivinen tunnevoimaisuus ja dramaturgisesti hän kehitti tehokkaan ja väkevän tyylin, jossa italialainen oopperasävellys huipentui.

---

Verdin elämä

1813 Syntyi Le Roncolen kylässä lähellä Parman kaupunkia. Hänen ensimmäinen musiikkiopettajansa oli paikallisen kirkon urkuri. Verdi halusi opiskella Milanon konservatoriossa, mutta häntä ei hyväksytty puutteellisen pianonsoittotekniikkaansa vuoksi. Jatkoi opiskelua yksityisesti.

1836 Avioitui Margherita Barezzin kanssa, jonka kanssa hänellä oli kaksi lasta.

1839 Verdin ooppera Oberto esitettiin Milanon La Scalassa. Kahden seuraavan vuoden aikana hän menetti molemmat lapsensa ja kohta sen jälkeen myös hänen vaimonsa kuoli. Verdi oli surun murtamana ja päätti jo lopettaa säveltämisen, kun sai tilauksen säveltää Nabucco-oopperan.

1842 Nabucco kantaesitettiin La Scalassa ja siitä tuli suuri menestys. Suosio johtui osaksi myös Italian sen aikaisesta poliittisesta tilasta ja oopperan ”heprealaisten orjien kuorosta” tuli Italian yhdistymistä ajavan liikkeen tunnuslaulu.

1844 Ernanin ensi-ilta Venetsian La Fenice teatterissa

1847 Macbeth ensi esitettiin Teatro della Pergolassa, Firenzessä

1849 Verdi osti maatilan Sant’ Agatasta ja muutti sinne asumaan sopraano Giuseppina Strepponin kanssa

1851 Rigoletto sai ensi-iltansa Venetsiassa La Fenice – teatterissa. Esitys oli täydellinen menestys

1852 Il trovatore (Trubaduuri) ensi-ilta Rooman Teatro Apollossa

1853 La traviata kantaesitettiin Venetsiassa La Fenice – teatterissa. Esitys epäonnistui ja yleisö otti teoksen vastaan hyvin kriittisesti.

1858 Un ballo in maschera (Naamiohuvit) sai ensi-illan Rooman Teatro Apollossa

1860 Verdi valittiin Italian 1. parlamentin varajäseneksi

1869 Avioitui Giuseppina Strepponin kanssa

1871 Aida esitettiin Kairossa ja ensi-ilta oli sensaatiomainen. Muun muassa italialainen musiikkikriitikko Filippo Filippi mainitsi teoksen olevan Verdin siihenastisista teoksista paras.

1874 Sävelsi Requiemin kirjailija Alessandro Manzonin muistoksi ja se myös esitettiin samana vuonna Milanossa. Sen jälkeen Verdi ei säveltänyt yli 10 vuoteen.

1884 Arrigo Boito taivutteli Verdin säveltämään uusia oopperoita

1887 Pitkän tauon jälkeen William Shakespearen näytelmän pohjalta sävelletty Otello esitettiin Milanon La Scalassa

1893 Verdin viimeinen ja ainoa onnistunut koominen ooppera Falstaff sai ensi-iltansa Milanon La Scalassa. Verdi oli teoksen säveltäessään 79–vuotias.

1901 Verdin vaatimattomat hautajaiset Milanossa.

---

MERKITTÄVIÄ TEOKSIA

La Traviata – kolminäytöksinen ooppera

La Traviata pohjautuu Alexandre Dumas nuoremman vuonna 1848 julkaistuun romaaniin Kamelianainen. Oopperan libreton on kirjoittanut Francesco Maria Piave ja ooppera kantaesitettiin Venetsiassa La Fenice – teatterissa 6. maaliskuuta 1853.
La Traviatan tarina kertoo kurtisaani Violettasta ja hänen rakkaudesta aateliseen Alfredoon. Alfredon isä vastustaa suhdetta ja pyytää Violettaa luopumaan Alfredosta tämän sisaren maineen säilyttämiseksi. Keuhkotaudissa oleva Violetta tottelee, mutta kohtaa vielä kerran rakastettunsa ja kuolee tämän käsivarsille. Vaikka yleisö kritisoi oopperaa voimakkaasti ensi-illassa, se on nykyään yksi kaikkien aikojen esitetyimmistä oopperoista. Oopperan nimi La Traviata tarkoittaa kirjaimellisesti käännettynä langennut nainen.

Aida - nelinäytöksinen ooppera

Kun Rigoletto esitettiin Kairossa Suezin kanavan avajaisissa, Egyptin kediivi piti oopperasta niin paljon, että tilasi Verdilta Aidan Kairon uutta oopperataloa varten. Camille du Locle, Pariisin Opera-Comiquen johtaja teki Verdin kanssa proosalibreton, ja sen italiankielisen libreton kirjoitti Antonio Ghislanzoni.
Oopperan tapahtumat sijoittuvat muinaiseen Egyptiin ja koskettava tarina kertoo egyptiläisen sotapäällikön ja etiopialaisen orjattaren välisestä kielletystä rakkaudesta.
Aidasta tuli vertaansa vailla oleva spektaakkeli, jossa aariat sekä loistavat kuorot ja ”Voittomarssi” edustivat suurta oopperaa. Teoksen lavasteet ja puvut pysäyttivät loistokkuudella, mutta Verdi ei unohtanut myöskään hänelle ominaista intiimiä sävelkieltä sekä runollisuutta. Herkkä tarina päättyi dramaattisesti lemmenparin hautaamiseen temppelin alla olevan hautakammioon. Aidassa Verdi saavutti korkeimman mahdollisen tason dramaturgiassa, musiikissa sekä tekniikassa.

Falstaff – kolminäytöksinen koominen ooppera

Falstaff on Verdin viimeinen ooppera ja se kantaesitettiin Milanon La Scalassa 9. helmikuuta 1893. Libreton on kirjoittanut Arrigo Boito ja se perustuu William Shakespearen näytelmään Windsorin iloiset rouvat.
Oopperan päähenkilönä on Shakespearen komedioista tunnettu Sir John Falstaff, viinaanmenevä naistenmetsästäjä, jota kolme naista vetää julmasti nenästä.
Falstaffissa ei ole lainkaan erillisiä aarioita, vaan melodia virtaa katkeamatta ja orkesteri on tärkeä osa dramatiikkaa. Teos on musiikin ja sanojen yhteensulautuma ja yksi kaikkien aikojen loistavimmista koomisista oopperoista.

Requiem – sielunmessu

Giuseppe Verdi sävelsi requiemin vuonna 1874 italialaisen kirjailijan, Alessandro Manzonin muistoksi. Verdi johti itse teoksen kantaesityksen Milanossa toukokuussa 1874, ja pian se esitettiin myös Pariisissa, Lontoossa ja Wienissä.
Teos on latinankielinen ja siinä on useita oopperanomaisia piirteitä. Requiem koostuu seitsemästä osasta ja käsittelee orkesterin, neljän solistin ja suuren kuoron keinoin tuomiopäivän murhetta, katumusta ja pelastusta, ikuisen rauhan kaipausta ja uskovan epäilystä. Messun tekstin tunteiden voimallisuus tulee esille Verdille ominaiseen tyyliin kauniina melodioina, dramaattisina kontrasteina sekä iskevinä rytmeinä. Teos päättyy suureen huipennukseen kohoavan kuorofuugan jälkeen seesteiseen rauhan tunnelmaan.